Kuvitellaan moderni versio Victor Hugon klassikkoteoksesta Kurjat. Jean, 2020-luvun työtön, asuu pienessä vuokra-asunnossa kaupungin laidalla. Hän ei ole varastanut leipää, mutta hän on tehnyt jotain yhtä vaarallista. Hän on yrittänyt pitää kiinni työn syrjästä kiinni osa-aikaisilla keikoilla paikallisessa varastossa.
Alkuperäisessä teoksessa Jean vapautuu vankilasta keltaisen passin kanssa, joka leimaa hänet ikuisesti. Modernissa versiossa Jeanilla on työttömyysturvansa suojaosa. Se on ollut hänen pieni valonsäteensä, 300 euroa kuukaudessa, jonka hän on saanut ansaita ilman, että hänen tukensa leikkautuvat. Se on ollut hänen tapansa ostaa lapsilleen uudet talvikengät tai maksaa sähkölasku ilman pelkoa huomisesta.
Sitten koittaa huhtikuun ensimmäinen päivä 2024. Se ei ole aprillipila, vaan lainmuutos, joka toimii kuin poliisitarkastaja Javert: säälimättömänä, sokeana ja sääntöjä noudattaen.
Tarkastaja Javert ei ole enää mies mustassa takissa, vaan kylmä algoritmi Kelan ja työttömyyskassan tietojärjestelmissä. Kun Jean menee varastolle tekemään viikonlopun mittaisen keikan, Javert iskee heti.
Ennen 300 euron tulo nosti Jeanin bruttotuloja 300 eurolla. Nyt, suojaosan poistuttua, jokainen ansaittu euro pienentää työttömyysetuutta 50 senttiä heti ensimmäisestä eurosta alkaen. Kun mukaan lasketaan asumistuen ansiotulovähennyksen poisto, Jean huomaa karun todellisuuden:
”Tein työtä kymmenen tuntia, mutta käteeni jäi vain murusia. Järjestelmä otti puolet takaisin ennen kuin ehdin edes nähdä rahoja.”
Jean tapaa modernin Fantinen – yksinhuoltajaäidin, joka on yrittänyt raapia kasaan elantoaan siivouskeikoilla. Fantine itkee, koska suojaosan poisto ja asumistuen leikkaus ovat vieneet häneltä 133 euroa kuukaudessa.
Hän seisoo saman valinnan edessä kuin Hugon teoksessa: mitä muuta hän voi myydä, kun työ ei enää elätä? Modernissa versiossa Fantine ei myy hiuksiaan tai hampaitaan, vaan hän myy toivonsa. Hän huomaa, että on viisaampaa olla ottamatta keikkaa vastaan, koska työn tekeminen ja matkakulujen maksaminen jättää hänet lopulta miinukselle verrattuna siihen, että hän jäisi kotiin turvautuen viimesijaiseen toimeentulotukeen.
Teoksen lopussa noustaan barrikadeille. Modernit vallankumoukselliset eivät huuda Pariisin kaduilla, vaan he näkyvät tilastojen ”intensiivisessä marginaalissa”.
He ovat ne 17 prosenttia, jotka lopettavat työskentelyn kokonaan, koska kannustimet katosivat. He ovat niitä, joiden ansiotulot ”painottuvat aiempaa pienempiin summiin”.
Jean katsoo tyhjää tiliotettaan. Hallitus sanoo, että suojaosan poisto ”kannustaa kokoaikatyöhön”. Mutta Jeanille ei ole tarjolla kokoaikatyötä. On vain silppua, keikkaa ja osa-aikaista huolta. Hän huomaa, että poistamalla suojaosan, yhteiskunta poisti samalla suojan hänen ja täydellisen syrjäytymisen väliltä.
Hugon teoksessa piispa Myriel antaa Jeanille hopeiset kynttilänjalat ja antaa hänelle uuden alun. Modernissa Suomessa piispaa ei näy. On vain rekisteripohjaisia jälkihavaintoja, jotka osoittavat, että Gini-kerroin kasvaa ja pienituloisuus syvenee.
Vähävaraisten Oikeusturva ry esitti lausunnossaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain, sairausvakuutuslain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta, että suojaosa palautetaan.
Koko lausunto luettavissa täältä.